Kun kirjoitin Luonnon hengitys -kirjaani viime kesänä ja syksynä, olin viikko kaupalla epätavallisen huokoisessa ja janoisessa tilassa, alttiina lehtikirjoituksille, televisio-ohjelmille, artikkeleille, kirjoille ja ihmisten puheille. Näin ja kuulin kaikkialla jotain, joka liittyi aiheeseeni. Se oli inspiroivaa, mutta toisaalta aika kuormittavaakin. Tiedostin, että jonnekin pitää laittaa piste, eikä koko universumia voi syleillä. Lähetettyäni käsikirjoituksen tilanne hieman asettui, mutta huomaan, että pyörre veti minut uudelleen virtaan kieppumaan, kun osallistuin Pirkko Siltala -muistoseminaariin ja törmäsin siellä käsitteeseen hydrofeminismi. Syntyi pakottava tarve ottaa selvää, mistä on kyse.
Kirjaa kirjoittaessani ja lähteitä kahlatessani olin jo löytänyt ekofeministisen ajattelutavan. Siinä feminiinisyys ja luonto rinnastetaan toisiinsa. Nähdään, että luontoa on hyväksikäytetty, alistettu ja kontrolloitu samaan tapaan kuin naista tai naiskehoa. Toisaalta naiseus elämää synnyttävänä, turvaa tuovana ja hoivaavana on ikiaikaisesti samaistettu luontoon, äiti maahan.
Innostuin myös kirjoittamaan klassisista luontoelementeistä, maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta, joten olin avoinna veteen liittyvälle teorialle. Ehkä juuri vesi koskettaa myös henkilökohtaisesti, olenhan kasvanut meren äärellä, enkä voisi kuvitellakaan muuttavani sisämaahan.
Mitä ihmettä hydrofeminismi on? Miten sen avulla voi lähestyä kehollisuutta ja ihmisen, muiden olioiden ja maailman välisiä suhteita?
Hydrofeminismi yhdistää feminismin, ekologian ja kehon, korostaen ihmiskehon ja luonnon välistä yhteyttä ja jatkuvuutta. Se purkaa kehoon ja luontoon liittyviä dualistisia käsityksiä ja tutkii niiden materiaalisia ja dynaamisia suhteita. Se liittyy keskusteluun, jossa vesi (hydro) ja fossiiliset polttoaineet (petro) nähdään osana samaa järjestelmää, joka vaikuttaa myös sukupuoleen ja valtaan. Ajankohtainen energiapoliittinen puhe – jossa fossiilinen voima yhdistetään vahvuuteen (maskuliinisuus) ja vihreä siirtymä heikkouteen (feminiinisyys) – havainnollistaa hyvin, miten syvällä nämä valtasuhteet yhä elävät.
Luin artikkelin Ajattelua veden kanssa ja aloin ihmetellä.
- vesi on elementti, joka yhdistää kaikkia ja kaikkea
- se on kuunteleva olento
- veden kauneus, esteettisyys, koskettaa
- vedellä on kyky tarjota abstrakteja ja romanttisia metaforia
- voimme olla veden liittolaisia myös irrallaan näistä metaforista
- virtaus ja yhteys tukevat kumppanuutta kamppailun ja kilpailun sijaan
- vedellä on keho (body of water)
- Ihmiskeho on yksi keho muiden joukossa
- ihmiskeho on soinnikas ja vedellinen
- ihminen on elävä, liikkuva ja utelias
- politiikka on kehollista – affektit virtaava ja vaikuttavat, myös politiikkaan
”Koska vesi on muuttuva ja muutosta tuova elementti, sitä voi ymmärtää vain dynaamisuuden kautta – materiaalisesti monimutkaisena risteymänä katsoja-kokijan kanssa tilassa ja ajassa. Kun kirjoitamme esiin veden tiloja, muokkaamme samalla suhdetta vedellisen itsemme ja vedellisten toisten välillä.” – Astrida Neimanis, Cecilia Chen ja Janine MacLeod teoksessa Thinking-with Water
Vesi nähdään siis keskeisenä yhdistävänä elementtinä ihmiskehojen, luonnon ja yhteiskunnallisten valtasuhteiden välillä. Vesi virtaa kehojen, lajien ja ympäristöjen läpi, eikä yksilö ole koskaan täysin erillinen.
Kehollisuus yhdistää myös hoivaan, ekologisen vastuun ja oikeudenmukaisuuden, erityisesti kun tarkastellaan, miten sukupuoli, valta ja ympäristötuhot risteävät veden äärellä. Voimme ajatella elämää ja etiikkaa veden kaltaisena. Tämä aukeaa, kun pohtii, keillä on oikeus puhtaaseen veteen – ja onko vesi lähinnä ihmisten hyödyke. Onko vedellä itseisarvoa ja oikeuksia?
Yritän ymmärtää ja saada kosketusta hydrofeminismiin tuomalla sen oman hahmotustapani, psykologian äärelle. Saatan toki ajautua harhapoluille, mutta silloin saan kosketuksen siihen, että veden avulla voimme löytää tavan ymmärtää tunne-elämää, minuutta ja luontosuhdetta – nekin ovat virtaavia, huokoisia ja relationaalisia ilmiöitä, kuten vesi, eikä niitäkään voi helposti rajata, määritellä tai kontrolloida.
Vesi, suhteessa olo ja tunteiden kieli
Psykologinen näkökulma tuo minuuden kokemukseen huokoisen kokemuksen itsestä ja ihmissuhteista saatavan turvan merkityksen. Minuuden kokemus ei ole suljettu tila tai rajattu säiliö, vaan läpäisevä ja suhteissa muotoutuva. Tunteet, affektit ja mielikuvat liikkuvat meissä itsessämme ja välillämme, ja tietenkin myös ympäristön ja meidän välillä.
Toisin kuin moni tuntuu yrittävän, todellinen turva ei synny hallitsemisesta, kontrollista tai suorittamisesta, vaan kannatelluksi tulosta ja todellisesta kohtaamisesta, ajoittain yhdistyvästä rytmisestä vastavuoroisuudesta, joka sallii myös pärskeet, roiskeet, pyörteet ja voimallisetkin loiskeet. Kohtaamme tunteet kuin veden liikkeet, toisinaan koemme veden kannattelevana, toisaalta se voi vyöryä ylitsemme. Psyykkinen kärsimys ja suhteiden katkeilevuus voidaan nähdä “virtauksen katkeamisena”, jähmettymisenä, patoamisena tai tulvimisena.
Hydrofeminismi tarjoaa tunne-elämän ja affektien tarkasteluun kielen ja hahmotustavan. Voimme veteen liittyvän symbolisen kielen kautta saada kosketuksen ja ehkä ymmärtää, mitä välillämme tapahtuu. Tunteet eivät ole vain minussa tai minun tunteitani vaan jaettuja, yhteisesti koettuja, tarttuvia ja ympäristöön kiinnittyviä kokemuksia. Pettymys, pelko, suru, häpeä, ilo ja toivo voivat liikkua, siirtyä ja tulla kannetuksi jopa yli sukupolvirajojen, aikakausien, paikkojen ja kehojen välillä – aivan kuten vesi liikkuu maastossa ja omassa kiertokulussaan. Vesi löytää aina uoman virtaukselleen eikä tunteitakaan ole kovin yksinkertaista padota ja kieltää ilmenemästä.
Vesi ja Winnicott
Kun aloin ajatella vettä suhteen ja tunteiden symbolina, hydrofeminismi alkoi resonoida objektisuhdeteorian ja Winnicottin ajatusten kanssa. Myös vesi kannattelee konkreettisesti ja luo kannattelevan ja tilaa antavan ympäristön – aivan kuten turvallinen kiintymyssuhde. Vesi vastaanottaa kaikenlaiset tunteillemme. Vaikka veden kanssa kommunikointi ei tienkään ole samanlaista kuin toisen ihmisen tai muunlaijisen kanssa, koemme kuitenkin, että se vastaa, sisällyttää ja säätelee. Vesi tarjoaa hoivaa, suojaa ja elossa olemisen ehdon. Kuten riittävän hyvä hoiva, vesi ei ole passiivinen elementti, vaan elävä ja muuntuva. Luonto, erityisesti vesielementti, voikin toimia ei-inhimillisenä kolmantena:
- todistajana, joka ei arvioi ja arvostele,
- kannattelijana, joka ei väsy tai vaadi ja
- rytmittäjänä, joka palauttaa tahdistaa meidät, omaan luonnolliseen tahtiimme.
Tässä mielessä luontosuhteen, ja hydrofeminismin tarkastelu osana sitä, laajentaa Winnicottin ajatuksia planetaariseen suuntaan: kannattelu (holding) ei ole vain äidin tai terapeutin tehtävä, vaan myös ympäristön ja luonnon ominaisuus. Kun ihminen saa olla tunteittensa kanssa kannateltuna, liikkeessä ja yhteydessä – mieli ja hengitys tahdistuvat ja löytävät oman rytminsä. Tasapainotumme.
Luontosuhde – vesi sisäisenä ja ulkoisena peilinä
Luontosuhteessa hydrofeminismi syventää kokemusta siitä, että luonto ei ole meistä erillinen paikka tai objekti, vaan jatkumo, jossa olemme osallisina ja mukana. Se tuntuu meissä myös tietoisuutena kehon vesipitoisuudesta ja hengityksen virtauksesta. Voimme tulla tietoisiksi kehon sykleistä, jotka rytmittävät meitä ja elämäämme kuin vuorovesi. Myös muistimme virtaa kuin vesi. Se muuttaa alati muotoaan ja tarjoaa virtauksessaan yhä uudenlaisia merkityksiä koettavaksemme.
Luontokokemus voi olla psykologisesti korjaava juuri siksi, että se ohittaa kielen, loogisen järjen ja pyrkimyksen selittää asioita puhki – ja kuitenkin se koskettaa meitä syvästi kehollisesti. Tämä tukee ajatusta luonnosta kolmantena: läsnäolevana, kannattelevana ja affektiivisena säätelijänä – ei vain taustana ja kohteena, vaan tasaveroisena vuorovaikutuskumppanina.
Ajatus tunteista, tunnekielestä, veden kaltaisena virtauksen raivaa uomaa myös ympäristösurulle ja planetaariselle herkkyydelle. Myöskään luontoon liittyviä tunteita ei tarvitse yrittää hallita tai saada pois, vaan oppia olemaan niiden virtauksessa, kuunnella ja kokea niitä, löytää tunteille merkitys ja tarkoitus, niiden osoittama suunta, energia ja luontainen rytmi.
Yhdistävä ydin
Jos edeltävän tiivistää yhdeksi ytimeksi, voi sanoa, että hydrofeminismi kutsuu meitä ymmärtämään ihmisen tunne-elämää ja luontosuhdetta virtaavana, kehollisena ja jaettuna kokemuksena, jossa turva syntyy kannattelusta, rytmin ajoittaisesta synkronoitumisesta ja yhteyden kokemuksesta. Turva ja elämän mielekkyys ei siis synny erillään olemisen luomasta itse pärjäämisen illuusiosta, pyrkimyksestä ottaa elämä tai hengitys kontrolliin tai mahdollisuudesta asemoitua valta-asemaan suhteessa muihin (esimeriksi tietää paremmin toisen puolesta, määritellä, käskyttää tai hallita). Se kutsuu eettiseen herkkyyteen: hoivaan, vastuun kantamiseen ja yhteyteen, joka ulottuu oman kehon rajojen yli kohti toisia ihmisiä, muita lajeja ja planeettaa.
Harjoitus: Ole veden tavoin
Asetu mukavaan asentoon, voit istua, käydä makuulle tai seistä mukavasti. Ulkona voit käyttää istuinalustaa tai makuualustaa allasi. Vie huomio vähitellen kehon ja hengityksen kuulosteluun. Pyrkimyksenä ei ole muuttaa mitään, vain ihmetellä havaintoja ja oloja. Anna hengityksen virrata ja kutsu samalla mielensisäistä hengitystäsi liikkumaan sinussa aivan vapaasti. Toisin sanoen, sinun ei tarvitse hengittää tietyllä tekniikalla eikä tyhjentää mieltäsi. Saat olla vain, kaiken sen kanssa, mitä on.
Kutsu esiin mielikuva vedestä, sen olemuksesta ja tunnusta. Mielikuvasi vedestä voi liittyä mereen, jokeen, järveen tai kehossasi olevaan veteen. Hae veden tuntu kehoosi. Voit etsiä pientä, aaltomaista liikettä tai vain havainnoida, miten hengitys nousee ja laskee. Pane sitten merkille seuraavia kehokokemuksia:
- Missä kohtaa kehoasi tunnet liikettä tai virtausta?
- Mikä tuntuu painavalta ja miltei seisovalta?
Anna hengityksen kuljettaa vettä kehosi eri osiin, sysätä sitä vapaasti eteenpäin. Anna sen tapahtua luonnollisesti, sinun ei tarvitse pakottaa liikettä tai suurentaa hengitystä. Neste sinussa löytää kyllä uomansa.
Jos mieleesi nousee tunne, anna myös sen olla ja liikkua, nousta ja laskea, voimistua ja vaimentua, kuin vesi. Tunne on kuinka
- aalto nousee ja laskee
- virta kiertää esteen
- sumu ympäröi maiseman
Voit myös ihmetellä, mikä tunne sinussa saattaisi kaivata kannattelua, tilaa, jarruttamista, voimaa, rytmiä vai jotain muuta? Voit pysytellä tässä kokemuksessa hetken aikaa.
Palaa sitten vähitellen tähän hetkeen. Liikuttele itseäsi rauhallisesti, avaa silmät, jos ne ovat olleet suljettuina, haukottele, kiskottele ja halutessasi kirjoita kokemuksiasi päiväkirjaan.