Uusi odotuttaa itseään
Alkuvuosi ei ole vain uuden alkua, vaan vuodenkierrossa oleva välitila. Kevät ja kasvu antavat vielä odotella itseään. Kun mikään ei oikein alakaan, keskeneräisyys tuntuu lähes käsin kosketeltavalta. Joillekin se tuottaa pettymyksen – kun uusi ei ihan vielä alkanutkaan ja pysähtyneisyys vain jatkuu.
Sen sijaan, että ihminen olisi kokemuksesta oppinut tämän ja muistaisi alkuvuoden todellisen tunnelman, hän saattaa pyrkiä suuntautumaan uuteen vuoteen aloittamalla jotain kokonaan uudella tavalla – tekemällä lupauksia, suunnittelemalla, yrittämällä muuttua, kurottelemalla kohti parempaa vointia ja elämäntapoja – mahdollisesti vain huomatakseen, että muutaman viikon kuluessa suurin osa omasta vanhasta tavasta palautuu aiempiin uomiinsa. Tuttu on turvallista eikä vie niin paljon voimia. Uuden eteen ponnistelusta luovutaan. Ehkä ongelma ei ole tahdon puute, vaan ajoitus.
Keskeneräisyyden ja pysähtyneisyyden hyväksyminen ei ole helppoa. Luonnon ja kehon aikataulut eivät noudattele kärsimättömiä toiveitamme ja vaatimuksiamme. Meillä riittää ihmeteltävää siinä, miten voimme sopeutua tähän kaikkeen sen sijaan, että odottaisimme muutosta luonnolta, vuodenajoilta – tai omilta reaktioiltamme niihin.
Tämä alkuvuoden tyhjä tila voi parhaimmillaan toimia luovuuden lähteenä ja toipumisen ehtona – tarpeistamme ja tilanteestamme riippuen. Se voi myös antaa myös meille mahdollisuuden pysähtyä ihmettelemään mikä itsessä on vielä kesken. Ehkä se jokin, keskeneräinen, ei oikeastaan vielä vaadi välitöntä muutosta tai minkäänlaista ratkaisua. Voi olla äärimmäisen arvokasta olla vain sen kanssa, mitä on. Antaa tilaa, antaa itselle aikaa kypsyä omassa luonnollisessa tahdissaan.
Hiljaisen valon lisääntyminen
Vähittäinen valon lisääntyminen alkaa kuitenkin tuoda hienoista helpotusta monelle. Huomaamme, että työstä päästessä on vielä vähän valoa jäljellä. Se huojentaa ja luo toiveikkuutta.
Hiljainen valo ei vaadi mitään. Valo lisääntyy hienovaraisesti ilman pakottavaa viestiä muutoksen ja kasvun tarpeesta. Se ei myöskään tarkoita kaiken omassa olossa pitäisi heti keventyä. Väsymyksessä on lupa viipyä. Keho saattaa haluta viivytellä näissä tuntemuksissa kuin sunnuntaiaamuna sängyssä venytellessä. Miten suhtautua pehmeän lempeästi omaan kaamosväsymykseen?
Talven ja levon jäljet kehossa
Voisiko vähäinen valo tänä alkuvuonna olla sinulle lupaa olla vielä rauhassa? Onko mahdollista aistia talven jäljet kehossa ja hermostossa: levon ja hitauden tarpeet? Ulkoinen ja sisäinen talvi eivät lopu siihen, kun päivät vähitellen pitenevät – se elää kehossa vielä pitkään.
Mitä kaikkea kehosi kantaa tästä talvesta mukanaan – ja mitä se vielä tarvitsee ennen seuraavaa vaihetta?
