Hengittävä mieli

Pitkästä aikaa - tyhjyyden äärellä

En ole kirjoittanut blogia viiteen vuoteen. Suurimpana syynä on ollut kiire työelämässä. Tekemistä ja kirjoitettavaa on riittänyt niin paljon, ettei aikaa ja voimia ja ehkä ennen kaikkea kiinnostusta ole riittänyt.

Olen sittemmin tehnyt isoja muutoksia työssäni, jättäytynyt pois palkkatyöstä ja siirtynyt kokonaan yksityisyrittäjäksi. Tätä siirtymää tein vuosia. Päästin palkkatyöstä vuosittain vähitelle irti tunteja kerrallaan ja kasvatin osa-aikaisena oman yrityksen työtä. Turvallisuushakuinen puoleni ei halunnut tehdä äkillisiä muutoksia. Jättäydyin myös pois ammatillisista yhdistyksistä, joiden johtokuntiin olin kuulunut. Oli ollut mukava verkostoitua ja tutustua kollegoihin yhteisen toiminnan äärellä. Kun vapaa-aika alkoi tuntua byrokratian pyörittämiseltä ja tekemisen ilo oli kadonnut, oli korkea aika päästää siitäkin irti.

Olen tehnyt tilaa, raivannut takaisin oman vapaa-ajan, toipunut liiasta kiinnostavien asioiden kertymisestä. En varsinaisesti haalinut ja hakenut tekemisiä, vaan vastailin liikaa kyllä. 

Irtipäästämisestä seuraa väistämättä jonkinlainen ulkopuolelle jääminen. Kun ei ole enää mukana monessa, ei kuulu joukkoon samalla tavalla kuin ennen. Se vaatii suremista ja totuttautumista. Ei ole mitään hätää.

Samanaikaisesti työhön liittyvistä asioista luopumisen kanssa lapset aikuistuivat, muuttivat kotoa, aloittivat opinnot, valmistuivat, muuttivat kauemmas. Tyhjää tilaa on todella syntynyt. Maistelen edelleen, miltä tämä kaikki tuntuu. Mieli on usein mukavan tyhjä, keho on rauhallinen, kiire on kadonnut, taakkaa on vähemmän. Mietin, onko tämä välivaihe – vai tällaistako tämä nyt on. Keski-ikäistyneen ja kohti vanhuuden vuosia elävän elämä.