Luin somesta päivityksen, joka koski ”energiasyöppöä” tuttavaa. Tällaisissa päivityksissä usein neuvotaan välttämään tällaista henkilöä.
Arkikielinen ilmaus energiasyöppö tavoittaa jotain ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, mutta voi yhtä hyvin johtaa harhaan. Nähdään, että energiaa vievä ominaisuus sijaitsee toisessa, vaikka usein kyse on vuorovaikutuksessa syntyvästä kokemuksesta, johon molemmat osallistuvat ainakin jollain tavalla.
Ilmiö on toki kiinnostava, varsinkin jos sitä tutkailee vähän moniulotteisemmin, esimerkiksi vuorovaikutuksen ja kehollisuuden näkökulmista tai jopa viideltä eri kantilta, vastavuoroisuuden, mentalisaation, tunteiden säätelyn, valta-asetelmien ja kehollisen virittymisen näkökulmista.
Millainen vuorovaikutus saattaa viedä voimia?
| Vuorovaikutustapa | Mikä siinä voi kuluttaa? |
| Jatkuva korjaaminen | Toisen on vaikea saada ajatustaan loppuun ilman täsmennystä tai oikaisua. |
| Kokemuksen mitätöinti | Toisen tunne tai havainto selitetään pois: “Ei se nyt niin vakavaa ole.” tai ”Ei kannata ajatella noin.” |
| Kaiken palauttaminen itseen | Toisen kertomus toimii lähtölaukauksena omalle tarinalle. |
| Jatkuva neuvominen | Kokemus ei ehdi tulla kuulluksi, kun sitä jo ratkaistaan. |
| Piilotettu kilpailu | Myös kärsimys, kiire, väsymys tai osaaminen muuttuu vertailuksi, jossa toinen on ylivoimainen. |
| Epäsuora vihamielisyys | Piikittely, ironia ja vihjailu pakottavat tulkitsemaan, mitä toinen oikeastaan tarkoittaa. |
| Ennakoimattomuus | Toisen mielialaa joutuu tarkkailemaan ja omaa toimintaansa sovittamaan siihen. |
| Jatkuva vakuuttelun tarve | Mikään määrä myötätuntoa tai rohkaisua ei tunnu riittävän. |
| Vastuun siirtäminen | Toinen joutuu aina aloittamaan, ehdottamaan, kyselemään ja pitämään keskustelua yllä. |
| Näennäinen kiinnostus | Kysytään kuulumisia tai kysymyksiä, mutta vastauksia ei jakseta kuunnella. |
| Loukkaantumisherkkyys | Joutuu jatkuvasti valitsemaan sanansa, ettei toinen pahoita mieltään tai käsitä väärin. |
| Pakonomainen myönteisyys | Vaikeille tunteille, epävarmuudelle tai ristiriidoille ei anneta tilaa. Kaikki pitää kultareunustaa. |
Yhteinen nimittäjä näille voi olla vuorovaikutuksen ylläpitämisen epätasainen jakautuminen. Jos toinen joutuu yksin kannattelemaan keskustelua, säätelemään ilmapiiriä, ennakoimaan reaktioita, suojelemaan toisen itsetuntoa tai luopumaan omasta kokemuksestaan, ei synny vastakaikua, uteliaisuutta, yhteistä iloa tai tunnetta siitä, että oma kokemus tavoittaa toisen.
Vastavuoroisuus
Ihmisten välinen läheisyys kuitenkin syntyy siitä, että toisen ilmaistessa jotain itselleen tärkeää toinen vastaa siihen tavalla, josta välittyy ymmärrys, arvostus ja välittäminen. Syntyy kokemus vastaanottavuudesta ja vastaamisesta. Juuri kokemus kuulluksi, ymmärretyksi ja arvostetuksi tulemisesta liittyy läheisyyteen ja hyvinvointiin. Nämä ovat suhteisiin liittyviä emotionaalisia perustarpeita.
Kuvitellaanpa tilannetta: Kerron tutulle jotain itselleni merkityksellistä. Hän ei varsinaisesti torju kertomustani, mutta siirtää keskustelun omiin asioihinsa tai siihen, mitä hänen mielestään asiasta tulisi ajatella. Yritän uudelleen. Hän neuvoo tai ilmaisee tietävänsä paremmin. Kolmannella kerralla en enää yritä. Keskustelu voi toki jatkua, mutta kokemus kohtaamisesta jää syntymättä. Energiaa ei välttämättä vie keskustelun kesto, vaan se, että joutuu toistuvasti tavoittelemaan vastavuoroisuutta saamatta sitä.
Joskus kuormittavan vuorovaikutuksen taustalla voi olla sanaton odotus siitä, että pitäisi tietää, mitä toinen tarvitsee. On luonnollista toivoa, että toinen kyselee, huomaa ja osoittaa kiinnostusta. Jos näin ei tapahdu, saatamme pettyä ja tulkita toisen välinpitämättömäksi. Emme välttämättä tule ajatelleeksi, että voisimme itse kertoa sen, minkä haluaisimme toisen tietävän. Oma ilmaisumme voi jäädä riippuvaiseksi toisen aloitteesta, ja pettymys voi alkaa ruokkia itseään. Vastavuoroisuus ei edellytä, että toinen osaa kysyä oikeat kysymykset oikealla hetkellä. Se edellyttää myös uskallusta tuoda itseään suhteeseen. Joskus odotamme toisen osoittavan kiinnostusta juuri sillä tavalla, jolla itse osoittaisimme sitä. Emme tule ajatelleeksi, että kiinnostus voi ilmetä myös toisenlaisina tekoina. On tietysti eri asia, ettei toinen tajua kysyä, vaikka toivomme sitä, kuin ettei hän ole kiinnostunut silloinkaan, kun kerromme. Jos ihminen kertoo asioitaan oma-aloitteisesti, mutta toinen toistuvasti sivuuttaa ne, vähättelee tai siirtää huomion itseensä, kyse voi todella olla vastavuoroisuuden puutteesta. Mutta jos toinen kuuntelee kiinnostuneesti, kun hänelle kerrotaan, kysymättömyydestä ei voi suoraan päätellä välinpitämättömyyttä.
Vielä esimerkki tästä: Ystävysten tavatessa toinen alkaa spontaanisti kertoa kuulumisiaan. Toinen kuuntelee, mutta alkaa vähitellen ärtyä ja miettiä: ”Miksi hän puhuu vain itsestään eikä kysy, mitä minulle kuuluu?” Kertoja puolestaan aistii tunnelman kiristyvän ja ihmettelee, onko ystävällä huono päivä. Hän yrittää keventää tunnelmaa kertomalla lisää ja olemalla entistä puheliaampi. Kuuntelija ärtyy yhä enemmän, sillä hänen kokemuksensa mukaan toinen vain jatkaa itsestään puhumista. Kumpikin lähtee tapaamisesta väsyneenä ja ehkä pettyneenäkin.
Mentalisaatio – mielen jatkuva työskentely
On kiinnostava ihmetellä mentalisaation näkökulmasta, millaista työtä toisen mielen tavoittaminen edellyttää. Vastavuoroisessa suhteessa molemmat pyrkivät ainakin jossakin määrin ymmärtämään toistensa kokemuksia. Kummankaan ei kuitenkaan tarvitse ymmärtää toisen kokemusta täydellisesti.
Voimavaroja kuluttavassa suhteessa toinen saattaa jatkuvasti joutua pohtimaan:
- Mitä hän nyt tarkoitti?
- Miksi hän reagoi noin?
- Loukkasinko häntä?
- Miten saan hänet ymmärtämään?
- Uskallanko sanoa, mitä oikeasti ajattelen?
- Mitä joudun tekemään kehollisesti peittääkseni sen, mitä oikeastaan tunnen?
Mentalisaatiosta voi tulla epäsymmetristä työtä. Toinen yrittää ymmärtää molempien mieliä, toinen ehkä lähinnä omaansa. Tähän liittyy myös kiinnostava paradoksi. Mitä enemmän toinen yrittää mentalisoida, sitä väsyneemmäksi hän saattaa tulla, jos yritys ei johda yhteiseen ymmärrykseen.
Kuluttavaa voi olla myös kokemus siitä, ettei toinen pidä kertomaamme uskottavana tai merkityksellisenä. Hän saattaa suhtautua siihen epäillen, korjaten tai torjuen. Tällainen vuorovaikutus voi horjuttaa episteemistä luottamusta eli valmiutta ottaa vastaan toiselta tulevaa tietoa.
Tunnesäätelyn epätasainen jakautuminen
Säätelemme jatkuvasti toistemme tunteita, varsin usein huomaamattamme. Ponnistelun määrä ei kuitenkaan suoraan takaa hyvää lopputulosta. Toisen kannattelu voi olla antoisaa, mutta jatkuva yksipuolinen kannattelu kuluttavaa. Esimerkiksi surevan ystävän seurassa voi viettää tuntikausia ja lähteä kotiin kokematta erityistä uupumusta. Kohtaaminen on voinut olla syvä ja merkityksellinen, vaikka se olisi ollut raskas.
Jos sen sijaan joutuu jatkuvasti säätelemään omaa ilmaisuaan, rauhoittelemaan toista tai ylläpitämään tunnelmaa, voi uupua jo puolessa tunnissa. Kyse ei ole vain tunteiden kielteisyydestä, vaan siitä, millainen säätelytehtävä vuorovaikutuksessa syntyy.
Vastavuoroiset asetelmat
KAT-näkökulmasta ”energiasyöppöyden” voi nähdä syntyvän vastavuoroisessa asetelmassa.
Ensimmäinen esimerkki:
Toinen on vaativa ja arvosteleva. Hän korjaa, kyseenalaistaa ja vaatii.
Toinen on riittämätön ja ponnisteleva. Hän selittää, perustelee ja yrittää enemmän.
Näin kahden ihmisen välille syntyy itseään vahvistava vuorovaikutuskehä, jossa kumpikin voi jäädä ärtyneeksi ja pettyneeksi.
Tai toinen asetelmaesimerkki:
Toinen on suhteessa vetäytyvä ja tavoittamaton, toinen puolestaan tavoitteleva ja aktivoiva. Mitä passiivisemmaksi toinen jää, sitä enemmän toinen kyselee, houkuttelee ja yrittää saada yhteyttä. Tämä saattaa puolestaan lisätä vetäytymistä.
Kuluttavuus voi syntyä siitä, että toisen kanssa ajautuu rooliin, jossa ei oikeastaan haluaisi ollenkaan olla. Itsestä voi tulla esimerkiksi toisen jatkuva viihdyttäjä, kannattelija, sovittelija tai ymmärtäjä.
KAT:n tarjoama näkökulma eroaa merkittävästi energiasyöppöajattelun persoonallisuuspiirteisiin perustuvasta ajattelusta. Ei siis nähdä, että toinen on tuollainen, vaan että sama ihminen voi toimia yhdessä suhteessa kuluttavana osapuolena ja toisessa olla hyvinkin vastavuoroinen. Vastavuoroisuus näet rakennetaan yhdessä kummankin osallistuessa siihen ainakin jollain tavoin. Se, että vuorovaikutus rakentuu yhdessä, ei kuitenkaan tarkoita, että molemmilla olisi aina yhtä paljon valtaa tai vastuuta sen kulusta. Joskus toisen käyttäytyminen on aidosti suhteen vastavuoroisuutta vahingoittavaa, eikä oman osuuden tutkiminen tarkoita sen oikeuttamista. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä tai ymmärtää.
Kehollinen näkökulma
Voimme joutua toisen seurassa jatkuvaan valppaustilaan, vaikka mitään varsinaisesti uhkaavaa ei tapahtuisi. Saatamme huomata, että:
- hengitys muuttuu pinnalliseksi ja pidäkkeiseksi
- hartiat ja kasvot jännittyvät
- katse alkaa tarkkailla toisen reaktioita
- spontaani liike ja ilmaisu vähenevät
- keskustelun jälkeen tulee tarve olla yksin ja hiljaa.
Jotkut hakevat selitystä tähän erityisherkkyydessään ja tarpeestaan siksi palautua ihmiskontakteista. Tätä voi ymmärtää myös autonomisen hermoston säätelyn, turvallisuuden tunteen ja ennakoivan tarkkaavuuden näkökulmista. Kyse ei ole siitä, että toinen kirjaimellisesti anastaa energiaamme, vaan että vuorovaikutus voi vaatia jatkuvaa valpastumista ja itsesäätelyä.
Emme reagoi vain toisen sanojen sisältöön, vaan myös siihen, miten toinen on läsnä. Koemme omassa kehossamme toisen rytmin, intensiteetin, ajoituksen, liikkeen ja muun ilmaisutavan. Jos toinen esimerkiksi keskeyttää toistuvasti, ei jätä taukoja puheeseensa tai ei tavoita keskustelun tunneviritystä, yhteistä rytmiä ei ehkä synny. Yhteinen elävyys voi jäädä puuttumaan.
Joskus huomaamme toisen seurassa pienentävämme ilmaisuamme. Emme puhu yhtä vapaasti tai naura yhtä spontaanisti. Joskus taas käy päinvastoin, alamme puhua tavallista enemmän ja yritämme pitää yllä keskustelua. Molemmissa tapauksissa oma luontainen rytmimme voi muuttua suhteessa toiseen.
Valta ja hierarkia
Jos toinen suhtautuu keskusteluun jatkuvasti tilanteena, jossa pitää osoittaa olevansa oikeassa, tietävämpi tai kokeneempi, keskustelu ei enää ole yhteistä tutkimista. Se muuttuu kamppailuksi asemasta. Tällainen voi tapahtua hienovaraisesti. Toinen voi esimerkiksi korjata jatkuvasti epäolennaisia yksityiskohtia, kyseenalaistaa toisen kokemuksen tai tulkita toisen motiiveja. On kuluttavaa, jos joutuu puolustamaan oikeuttaan ajatella, kokea ja tietää. Tällä on yhteys autonomiaan. Hyvässä vuorovaikutuksessa voi olla eri mieltä ilman, että pitää alistua tai voittaa.
Miksi toimimme näin?
Tämä on vaikea kysymys, koska samankaltainen käyttäytyminen voi syntyä hyvin erilaisista lähtökohdista. Kun suhde ei solju katkoitta tai tuota tyydytystä, se on usein epätyydyttävää molemmille osapuolille, mutta ei aina helposti korjattavissa.
Jatkuvan vastaväittämisen taustalla voi olla epävarmuutta, tarvetta saada turvaa kontrollista, kilpailullisuutta tai opittu keskustelutapa. Itsestään puhumisen taustalla voi olla itsekeskeisyyttä, impulsiivisuutta, ylivirittymistä, yksinäisyyttä, ahdistusta tai vaikeutta tunnistaa toisen näkökulmaa. Passiivisuuden taustalla voi taas olla vetäytymistarvetta, sosiaalista jännitystä, masennusta, uupumusta tai yksinkertaisesti erilainen temperamentti.
Onkin tärkeä muistuttaa itseään siitä, että toisen käytöksen pohjalta ei vielä voi päätellä sitä, millainen toinen on ihmisenä, mihin hän pyrkii tai mitä tarkoittaa. Tämän vuoksi toisen nimittäminen energiasyöpöksi voi olla yksioikoinen päätelmä.
Pitäisi erottaa toisistaan kolme asiaa:
- Miten ihminen toimii vuorovaikutuksessa?
- Miksi hän mahdollisesti toimii niin?
- Millainen vaikutus tällä on toiseen?
Voimme usein kuvata toisen toimintaa ja tunnistaa sen vaikutuksia itseemme, vaikka emme tietäisi, miksi hän toimii niin. Eikä toisen toiminnan ymmärtäminen välttämättä tarkoita, että sen vaikutukset lakkaisivat olemasta.
Energisoiva vuorovaikutus
Energisoiva ihminen ei välttämättä ole erityisen iloinen, hauska, aktiivinen tai myönteinen. Hän voi olla hiljainen, surullinen, epävarma tai vakava. Hänen kanssaan voi syntyä kokemuksia, kuten:
- Voin olla hänen seurassaan oma itseni ilman itseni tarkkailua tilanteessa tai itseni soimaamista tilanteen jälkeen.
- Toinen on aidosti kiinnostunut siitä, mitä ajattelen.
- Eri mieltä oleminen ei uhkaa yhteyttämme.
- Keskustelu saa kulkea molempien suuntiin.
- Hiljaisuus ei ole epäonnistumista.
- Minun ei tarvitse kantaa vastuuta koko kohtaamisesta.
- Jotain uutta voi syntyä välillemme.
Tällainen vuorovaikutus ei välttämättä lisää energiaa fysiologisessa merkityksessä, mutta se voi vähentää ponnistelun tarvetta ja synnyttää elpymisen kokemuksen. Yhdessä koettu ymmärrys ja arvostus voivat vahvistaa yhteyttä ja luoda myönteisiä vuorovaikutuskehiä.
Oma osuuteni vuorovaikutuksessa
Joskus toisen seurassa väsyttää, koska meissä aktivoituu tuttu suhdeasetelma:
- Tarve tulla hyväksytyksi saa yliyrittämään.
- Vaikeus sietää hiljaisuutta saa täyttämään kaikki tauot.
- Taipumus kantaa vastuuta toisten tunteista saa huolehtimaan toisen voinnista (ja unohtamaan itsensä).
- Herkkyys arvostelulle saa kokemaan erimielisyyden uhkana.
- Tarve olla hyvä kuuntelija estää asettamasta rajoja.
Joku voi siis tuntua yhdestä kuluttavalta ja toisesta ei. Asetumme suhteisiin omista suhdeasetelmistamme käsin.
Kaikki väsyttävä vuorovaikutus ei välttämättä ole merkki huonosta suhteesta eikä kaikki miellyttävä vuorovaikutus välttämättä ole hyvää. Syvä kohtaaminen, ristiriidan selvittäminen tai vaikean asian käsittely voi olla väsyttävää ja silti ravitsevaa. Kuluttavuuden ytimessä saattaa olla vähemmän väsymys itsessään ja enemmän kokemus siitä, ettei synny riittävästi vastavuoroisuutta, vapautta tai merkityksellisyyttä suhteessa siihen, mitä se meiltä vaatii.
Ehkä olennaisinta ei olekaan tunnistaa, ketkä vievät energiaamme, vaan pysähtyä tutkimaan, millaiseksi oma olemisemme muuttuu erilaisissa suhteissa – ja mitä välillämme silloin tapahtuu. Nämä kokemukset voivat osoittaa meille myös omia oppimisen paikkojamme.