Category: Hengähdyksiä
-

Hengityskirjat
Matka hengityskirjojen kirjoittamisen ja julkaisemisen kanssa on ollut pitkä. Aloitimme hengitys -aiheisen teoriakirjan kirjoittamisen vuoden 2006 lopulla. Kokoonnuimme joka viikko usean vuoden ajan keskustelemaan kirjasta hengityskoulun kehittäjän, liikuntaterapeutti Maila Sepän työhuoneelle. Mailan ja minun lisäksi työryhmään kuului erikoispsykologi Päivi Lehtinen ja Tiina Törö, joka vastasi muun muassa kirjan visuaalisesta asusta. Ensimmäisinä vuosina mukana oli myös…
-

Pyha hengitys
Hengitysrytmi ja -tapa edustavat olemisen tapaamme aidommin kuin, mitä mielessä tietoisesti liikkuu. Oma hengitysrytmimme on yksityistä ja henkilökohtaista, integriteettimme sisäpuolella oleva asia, koskematonta meissä. Emme voi ulkoapäin tietää paljoakaan siitä, miten toisen ihmisen kuuluisi hengittää ja olla. Meidän on välillä vaikea antaa itsemmekään olla sellaisia kuin olemme. Pysähdy siis kuuntelemaan pyhää hengitysrytmiäsi. Käy istumaan tai makuulle,…
-

Rauhantaidot
Elämme haastavaa aikakautta. Olemme joutuneet selviytymään epävarmuutta ja pelkoa herättäneestä pandemia-ajasta. Samalla ilmastokriisi on huolestuttanut ja tullut yhä akuutimmaksi. Vuosi sitten alkanut täysmittainen sota Ukrainassa ahdistaa monia. Tulevaisuus tuntuu entistä epävarmemmalta.Näistä kasautuneista peloista ja ahdistuksesta johtuen heräsin vuosi sitten voimakkaaseen tunteeseen: haluan toimia, tehdä jotain. Luin uutisista, miten ahdistuneita monet lapset ja nuoret olivat tästä…
-

Ulos koronakuplasta
Somen kautta olen huomannut, että näin kesäkuun alkupuolella moni muukin on tehnyt ulostuloja koronakuplastaan. On lähdetty pitkästä aikaa työmatkalle ja koulutukseen, palattu lähikontaktiin ja mietitty, millaista vanha normaali taas olikaan. Miten kuuluikaan olla, elää ja käyttäytyä ihmisten ilmoilla? Joulukuun jälkeen olen tehnyt kaiken työn etänä, psykoterapiaa, työnohjausta ja koulutusta. Doxy, Zoom ja Teams ovat käyneet…
-

Kosketuksen puute
Kosketuksen puute Korona-aikana kosketuksen puute on korostunut entisestään. Yksinelävillä voi mennä viikkoja ja kuukausiakin, että joku koskettaa. On aivan järkyttävää, kun kosketuksesta, läheisyydestä ja yhdessä olosta tulee vaarallista. Suomalaisilla on toki kosketuksen puutetta perinteisesti ihan muutenkin. Harvaan asuttu maa ja koskettamiseen tottumaton perhekulttuuri. Se on jättänyt meihin jälkensä, olemme tottuneet pitämään etäännyttäviä suhteita normaaleina. Helsingin…
-

Korona ja perhe-elämä
Vei puoli vuotta ja ylikin, ennen kuin julkisessa keskustelussa alettiin huolestua koronan vaikutuksista perheisiin, vanhempien jaksamiseen, lapsiin, nuoriin ja mielenterveyteen. On ymmärrettävää, että kriisin vyöryttyä päälle ei oltu valmistauduttu tähän tuntemattomaan millään tasolla. Nyt korona-arkea on eletty kohta vuosi ja kokemusta alkaa olla. Pikkulapsiperheissä kuormitusta on saattanut monilla lisätä se, ettei tukea vanhempien jaksamiseen ole…
-

Kävely
Olen aina harrastanut paljon liikuntaa. Vapaa-aika on pitkälti täyttynyt jumpissa ja joogassa käymisellä ja lomilla olemme tehneet patikointireissuja Keski-Euroopan vuorille. Korona-aikana nämä ovat olleet jäissä. Moni on löytänyt etäjumpan ja -joogan. Itselläni on ollut suuri tarve päästä koneen ääreltä pois, jonnekin muualle, ulos kotoa, näkemään jotain, etsimään elämys, kokemaan ja vaikuttumaan. Keväällä aloin kulkea mieheni…
-

Työ korona-aikana
Työ korona-aikana Tapa tehdä töitä on muuttunut käsittämättömän paljon alle vuodessa. Vielä vuosi sitten puolet työviikostani kului siihen, että matkustin junalla jonnekin päin Suomea muutamaksi päiväksi kouluttamaan. Välillä ihmiset kyselivät, eikö ole raskasta matkustella niin paljon. Olihan se sitäkin, mutta oli siinä toinenkin puoli. Minusta oli kiva nähdä kotimaata. Otin eri paikkakunnilla yleensä vapaa-ajasta irti…
-

Pitkästä aikaa – tyhjyyden äärellä
En ole kirjoittanut blogia viiteen vuoteen. Suurimpana syynä on ollut kiire työelämässä. Tekemistä ja kirjoitettavaa on riittänyt niin paljon, ettei aikaa ja voimia ja ehkä ennen kaikkea kiinnostusta ole riittänyt. Olen sittemmin tehnyt isoja muutoksia työssäni, jättäytynyt pois palkkatyöstä ja siirtynyt kokonaan yksityisyrittäjäksi. Tätä siirtymää tein vuosia. Päästin palkkatyöstä vuosittain vähitelle irti tunteja kerrallaan ja…
-

Huuto ja voima
Helsingin sanomissa esiteltiin suomalaisten psykologien kehittämää stressihuuto -menetelmää. Muutama päivä tämän jälkeen psykologi Paul Lindroos otti juttuun kantaa todeten tutkimusnäytön osoittavan, ettei tunteiden purkaminen huutamalla auta. Alkuperäisessä jutussa haastatellut psykologit vastasivat, näin dialogi jatkuu. Olen itse kummankin osapuolen kanssa osittain kanssa samaa. On näyttöä ja kokemusta siitä, ettei tunteiden rajaton purkaminen ja voimistaminen ole oikoreitti oppimiseen. Aihetta ei kuitenkaan…
