Tag: tietokirjat
-

Hengityskirjat
Matka hengityskirjojen kirjoittamisen ja julkaisemisen kanssa on ollut pitkä. Aloitimme hengitys -aiheisen teoriakirjan kirjoittamisen vuoden 2006 lopulla. Kokoonnuimme joka viikko usean vuoden ajan keskustelemaan kirjasta hengityskoulun kehittäjän, liikuntaterapeutti Maila Sepän työhuoneelle. Mailan ja minun lisäksi työryhmään kuului erikoispsykologi Päivi Lehtinen ja Tiina Törö, joka vastasi muun muassa kirjan visuaalisesta asusta. Ensimmäisinä vuosina mukana oli myös…
-

Uusi lehti, uusi alku
Olen pitänyt hengähdystaukoa. En pidätellyt, mutta antanut olla. Runsas vuosi sitten tein sopimuksen kirjasta, joka julkaistiin noin kuukausi sitten: Hengitys virtaa – Kohti kehon ja mielen tasapainoa. Monet aiemmista blogikirjoituksistani päätyivät jossain muodossa tuohon kirjaan, muokattuina ja kehiteltyinä. Sen vuoksi panin blogin tauolle ja poistelin tekstiä netistä. Viime vuosi oli kirjoittamisruuhkan vuosi. Heti tuon kirjasopimuksen perään…
