Deprecated: Funktiota Elementor\DB::is_built_with_elementor on kehotettu välttämään versiosta 3.2.0 asti! Käytä sen sijaan funktiota Plugin::$instance->documents->get( $post_id )->is_built_with_elementor(). in /home/hengitta/public_html/wp-includes/functions.php on line 5379
Huomion ja huolen pelko – Hengittävä mieli

Hengittävä mieli

Huomion ja huolen pelko

Valtavan usein kuulen ihmisten kertovan siitä, miten he pelkäävät joutua huomion kohteeksi. Tästä seuraa pelkoja, ahdistusta ja jännittämistä sosiaalisissa tilanteissa. ”Apua, jos valokeila yhtäkkiä kääntyykin minuun.” Pitääkö silloin osata sanoa jotain, olla tietyllä tavalla? Entä jos ei ole sanottavaa? Entä jos teen jotain typerää? Entä jos joudun häpeän valtaan? Olettamus silloin varmastikin on se, että tulen nähdyksi jollain tapaa epäsuotuisasti, ei katsota hyväksyen. Tai että itsellä olisi kyky pilata tilanteet tai olla outo muille.


Monesti ihmiset alkavat vältellä tällaisia tilanteita, joissa näin voi käydä. Joko niin, ettei osallistu tai jos meneekin mukaan, koettaa olla huomaamaton ja sulautua ympäristöön. Vältteleminen ei kuitenkaan tyydytä yleensä siksi, että huomion pelkoon liittyy usein tiedostamaton ristiriita, huomion kaipuu. Samanaikaisesti en halua huomiota, mutta voin olla tyytymätön siihen, etten tule nähdyksi!


Arvelen, että on inhimillinen perustarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi. Toivomme syvällä sisimmissämme, että kelpaamme ihan tällaisena. Pulma on se, ettemme voi mitenkään kontrolloida sitä, miten vastaanotetuksi tuleminen kulloinkin tapahtuu. Toivoisimme, että toinen näkisi meidät niin kuin itse näemme, mutta aina se ei ole mahdollista. Emme aina saa sitä, mitä toivomme ja joskus on niin päin, että se mitä toivomme ei olekaan sitä, mitä tarvitsemme. Siis jos vaikkapa toivon, ettei kukaan huomaa minua, todellinen tarpeeni saattaakin olla se, että minut huomattaisiin ja minusta välitettäisiin, että minulta tultaisiin kysymään, miten voin tai mitä oikeasti kuuluu.


Toinen asia, joka nousi mieleeni tätä pohtiessani on monien, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten ajattelutapa, ettei kerro murheistaan muille, koska ei halua huolestuttaa heitä. Erityisesti vanhempia, vanhemman huolestuminen on vaikea pala. Olen kovasti koettanut pähkäillä, miksi vanhemman huolestuminen kaikessa luonnollisuudessaan on niin ei-toivottua, epämukavaa, vastenmielistä, pelottavaa, uhkaavaa ja niin edelleen. Jotkut kertovat, että vanhemmilla on kylliksi murheita omassa elämässään, etteivät halua kuormittaa. Toiset kuvaavat sitä, miten äiti alkaa hössöttää. Nuori on hakemassa tilaa itselleen, irtautumassa, itsenäistymässä ja haluaisi pärjätä. Tosiasiassa hän ei ole kuitenkaan vielä oppinut sitä, ettei kukaan oikeastaan pärjää yksin. On normaalia, laillista ja jopa suositeltavaa tukeutua muihin ja erityisesti elämänkokemusta hieman enemmän omaaviin. Jos ei vanhempiin, johonkuhun muuhun. Toiset puhuvat kavereilleen, mikä on tietysti todella hyvä asia. Pulmana on se, etteivät kaverit aina osaa auttaa, etenkin jos ongelmat ovat arkipulmia isompia. Silloin saatetaan panna kaveri paljon vartijaksi. Ehkäpä tässä on se samankaltainen sisäinen, mutta tiedostamaton ristiriita, että en halua tulla huomatuksi, en halua toisen näkevän ongelmiani – ja samalla toivon, että joku huomaisi, tulisi, auttaisi ahdingosta pois.


Ihminen ei siis likimainkaan aina ole täysin perillä siitä, mitä todellisuudessa haluaa. Tuntuu, etten halua jotain ja samalla janoan juuri sitä. Olemme niin monimutkaisia ja moniulotteisia olentoja. Ikä ja elämänkokemus voi tuoda mukanaan sen helpotuksen, että omista todellisista tarpeistaan saattaa alkaa saada selvää, toiveitaan alkaa uskaltaa esittää ääneen, eikä enää niin paljon pelkää, mitä muut ajattelevat. Se, mitä muut ajattelevat on joka tapauksessa kontrollimme ulottumattomissa. On niitä, jotka ajattelevat meistä ihan hyvää, jotka ovat puolellamme ja jotka sallivat meidän olla, mitä olemme. On niitä, jotka ovat hanakoita arvostelemaan, vaikka olisimme millaisia. On niitä, joille olemme melkoisen yhdentekeviä.


Ei ole mitään hätää, jos läheinen huolestuu kun on hätä. Lause kuulostaa ihan hassulta, mutta useimmiten se on täyttä totta. Huoli on osa ihmissuhteita, välittämistä ja rakkautta. Toki huolestunut ihminen voi mennä rajojen yli, överiksi. Sekin on useimmiten väliaikaista. On suurempi todennäköisyys, että asiat alkavat ratketa yhdessä kuin että ne katoaisivat itsellään yksin niitä kantaessa.